Pieni panimo, suuri digisydän

Oluen valmistukseen tarvitaan periaatteessa vain muutamia raaka-aineita: vettä, mallasta, humalaa ja hiivaa. Lisäksi tarvitaan jokunen iso sammio.

Myös oluen valmistuksen prosessi on aika yksinkertainen kemiantekniikan näkökulmasta: uuttoa, suodatusta, keittämistä, nesteiden siirtoa sekä fermentointia eli käyttämistä.

Perusasiat eivät hirveästi ole muuttuneet viimeisen tuhannen vuoden aikana.

Sen sijaan kaikki muu, mitä panimon pyörittämiseen liittyy, voikin sitten hyötyä digitalisaatiosta ja digityökaluista – eli on aika vauhdikkaassa muutoksessa.

Kenties koko pienpanimojen uusi nousu olisi jäänyt näkemättä ilman uusia digitaalisia välineitä bisneksen tekemiselle ja oikean yleisön löytämiselle.

Ruosniemen panimo sijaitsee Porissa, mutta suurin osa meistä työntekijöistä pääkaupunkiseudulla. Paneminen onnistuu etänä näillä välineillä:

Sisäiseen viestintään:

  • Slackia ja WhatsAppia käytämme päivittäin, jälkimmäistä lähinnä epäviralliselle jutustelulle ja Slackia sitten oikeissa työasioissa.
  • Palaverit pidämme Googlen Hangoutsin avulla.

Ulkoiseen viestintään:

Projekti-, talous- ja insinöörihommat:

  • Tuotannonsuunnittelumme pyörii pilvessä. Käytössämme on Trello sekä Googlen G Suite -sovellukset, eritoten kalenteri- ja dokumentinhallinta, joista kaikki näkevät missä mennään.
  • Vaikka olemme pienpanijoita, olemme myös insinöörejä, joten mittauksissa ja reseptiikassakin hyödynnämme tietysti ATK:ta.
  • Taloutta, varastoja, kirjanpitoa ja palkanlaskentaa hallinnoimme Netvisorin pilvipohjaisella ERP-järjestelmällä.

Tilaukset ja kuljetus:

  • Olut saadaan kuluttajien ulottuville pullotuskoneen ja rekka-auton avulla, mutta tilausten hallinnassa pientuottajille sopiva Golli-järjestelmä auttaa.
  • Kaupat voivat kätevästi tilata tuotteita hyllyynsä tai baarit hanoihinsa digitaalisen Suppilog-tukun kautta.

Ekstra:

  • Panimotilassa meillä on lisäksi Canary-kamera. Kuka tahansa meistä voi kännykästään kurkata kameran välityksellä mitä panimolla puuhaillaan. Laite hälyttää myös, jos ilmankosteus tai lämpötila panimolla nousee yllättäen.

Digitalisoimatta on valitettavasti vielä muun muassa mäskin kantaminen ulos sekä tynnyrien ja pullojen roudaaminen. Kuulemma erien maistamiseen löytyy jo jotain laadunvalvontarobotiikkaa, mutta siitä hommasta luopuminen tuntuisi vähintään erikoiselta!

 

Antti Isomäki on pienpanija ja kehitysjohtaja Ruosniemen panimolla. Ruosniemen Panimo on vuonna 2011 perustettu, käsintehtyyn laatuolueen keskittyvä pienpanimo.

 

dna_banner_600x200px_oppaat-ja-vinkit
Vieraskynä

Vieraskynä

Backstage-blogin vieraileviksi tähdiksi kutsumme asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja muita työelämän superstaroja. He jakavat tällä paikalla ajatuksiaan ja kouriintuntuvia kokemuksiaan työstä ja arjesta yrityksissä ympäri Suomea.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *